Monikäyttöiset lääkkeet
 

 


Lääkkeethän on varsinaisesti tarkoitettu tiettyjen vaivojen ja sairauksien hoitoon, mutta moni on huomannut niillä olevan vaikutuksia myös moniin muihin asioihin kuin niihin oireisiin, mihin lääkkeet on varsinaisesti tarkoitettu. Suomessahan lääkkeiden myynti on erittäin tarkkaan valvottua ja hyvä niin. Esimerkiksi käyttöohjeet ja muut tuotetiedot pitää olla lääkkeissä esillä erittäin selkeästi ja selvällä suomenkielellä. Monissa muissa tuotteissahan asia ei ole niin, vaan käyttöohjeet on monesti laitettu mukaan niin pienellä tekstillä ettei ilman suurennuslasia saa selvää mitä ohjeissa lukee. Lisäksi usein ei ole uhrattu aikaa ja rahaa siihen, että käännöstyö olisi tehty asianmukaisesti. Jollain ulkomaankielellä alunperin ollut käyttöohje on vain käännetty jollain netin ilmaiskääntäjällä ja laitettu sellaisenaan pakkaukseen. Asiallisempaa olisi ollut teettää käänöstyö jollakin scientific writing service -palvelulla ja laittaa pakkaukseen ihan asiallinen ohje.
Törmäsinpä netissä sellaisiinkin lääkkeisiin, joiden väitettiin suurentavan rintoja. Paljon näkee mainoksia vehkeistä, joiden luvataan suurentavan yhtä toista vehjettä, mutta tosiaan tämän lääkkeen väitetty vaikutus oli rintojen suurennus. Jotenkin kyllä kuvittelisin, että isommat tissit saa vain silikoni-implanteilla ja ei niitäkään voi netistä tilata. Ymmärrän hyvin, että monet naiset menevät rintojen suurennus -leikkaukseen. Vanhemmiten rinnat alkavat roikkua ja monesti jo nuorempana imetyksen jälkeen. Ja onhan monella ihmisellä mielestään liian pienet tai epäsuhtaiset rinnat ihan luonnostaan. Silloin leikkaus ja implanttien laitto on ihan perusteltua. Rintojen suurennusleikkauksia tekee moni yksityissairaala, kuten www.stadinplastiikkakirurgia.fi/rintojen-suurennus/. Ja kuten monen muunkin tuotteen kohdalla niin myös tätä palvelua moni lähtee hakemaan edullisemmin etelänaapurista eli Tallinnasta. Siellä toimii monia klinikoita ja useat tahot järjestävät matkoja ihan vaan kirurgisiin toimenpiteisiin, kuten rintojen suurennukseen. Yksi löytyy osoitteesta www.medimatkat.fi/terveyspalvelut/rintojen-suurennus/.
 
Paljon on tietysti myös sellaisia vaivoja, joihin ei kyllä lääkkeitä tarvisi. Moni sivelee ihonsa täyteen lääkeaineita sisältävää voidetta silloin kun lihakset ovat kipeät, vaikka tuohon auttaisi hyvin vaikka kunnollinen hieronta. Tietysti oma osansa on sillä, että lämmittelisi lihakset hyvin ennen kuin ne joutuvat työhön. Samoin kunnollinen venyttely ja loppulämmittely ovat paikallaan liikuntasuorituksen jälkeen. Mutta siitä huolimatta olisi hyvä käydä hierojalla aika ajoin. Hyvä urheiluhieroja kuuluu jokaisen huippu-urheilijan vakiokalustoon ja kyllä tuollainen urheiluhieronta sopii myös tavallisille ihmisille. Yksi tuttuni on urheiluhieroja Oulu -nimisessä paikassa ja sanoi, että suurin osa asiakkaista on ihan tavallisia toimistotyöläisiä. Sinänsä hyvä, että Suomessa on useita laadukkaita hierojakouluja, joissa opetetaan päteviä hierojia. Esimerkiksi Helsingissä koulutusta tarjoaa www.suho.fi.

Jatkuvasti lääkkeet ja hoitomuodot kuitenkin kehittyvät ja esimerkiksi suonikohjujen hoito on muuttunut paljon tällä vuosituhannella. Ennen niitä hoidettiin ja ehkäistiin sukilla, mutta nykyään on huomattu, että sukat eivät kauheasti suonikohjuihin auta, vaan niihin on ihan lääketieteelliset hoidot, jotka voidaan tehdä paikallispuudutuksessa. Nykyään suonikohjut poistetaan laserhoidolla tai vaahtoruiskutuksella.
 
Kaikenlaisten lääkkeiden käytössä pitäisi kuitenkin aina muistaa kuunnella terveysalan ammattilaisia. On olemassa lääkkeitä, jotka saattavat esimerkiksi heikentää jonkun toisen lääkkeen toimintaa. Lähes kaikissa lääkkeissä on myös tarkat käyttörajat, joiden ylittäminen voi olla hengenvaarallista. Erään tuttuni alaa on kotisairaanhoito Lempäälä -seudulla ja kertoi, että aika usein työnkuvaan kuuluu lääkkeiden antaminen vanhuksille. Syy on yksinkertaisesti se, että monet ikäihmiset eivät jaksa seurata annostuksia ja siksi on parempi, että kotisairaanhoito hoitaa lääkkeiden antamisen.

Kaiken fyysisen terveyden lisäksi on tärkeää hoitaa myös psyykkisiä asioita. Erilaisia oman mielen ja läheisten ihmisten väleihin perustuvia ongelmia voi ratkoa erilaisissa terapiapalveluissa. Psykoterapiaa, pariterapiaa, perheterapiaa ja muita mielen palveluita tarjoaa esim. www.therapon.fi/.
 
Monilla työpaikoilla on nykyään erittäin kireä ilmapiiri johtuen taloudellisesta tilanteesta ja sen mukanaan tuomasta jatkuvasta kiireestä. Turhan moni työntekijä helpottaa sitten oloaan erilaisilla psyykelääkkeillä, vaikka paljon oleellisempaa olisi johtoportaan toimesta lähteä parantamaan työilmapiiriä. Kun työhyvinvointi on järjestetty kuntoon niin hyvin usein myös yksittäisten ihmisten terveys kohenee ja työtahti muuttuu huomattavasti paremmaksi. Samalla myös sairauspoissaolot vähenevät reilusti. Työhyvinvointia parantamaan kannattaa yleensä tilata ihan ulkopuolinen yritysvalmentaja, jolla on kokemusta ja näkemystä asioiden kuntoon laittamiseen. Tällaista palvelua tarjoaa esim. www.luovavire.fi/?Palvelut___Asiantuntijapalvelut___Ty%C3%B6hyvinvointipalvelut. Käytännön toteutukseen on useita eri tapoja, voidaan järjestää säännöllisiä keskustelutilaisuuksia, tehdä yhdessä virkistyspäiviä tai kokeilla yksilökohtaisesti erilaisia toimintamalleja ja hoitomuotoja. Yksi nykyään suosittu on logoterapia, siitä lisää www.luovavire.fi/?Palvelut___Mielentreenivalmennus_verkossa___Logoterapia.
 
Moni on huomannut eräillä lääkkeillä erittäin piristäviä vaikutuksia ja popsii niitä ihan sen takia. Jaksaa paremmin työssä kun saa lisävirtaa jostain lääkeaineesta. Tämä ei kyllä pitemmän päälle ole viisasta, pitkäaikainen käyttö minkä tahansa lääkkeen kohdalla on sellainen asia, josta pitäisi puhua lääkärin kanssa. Esimerkiksi IT-arkkitehtuuri -maailmassa työ on hyvin stressaavaa ja kuluttavaa, joten kahvia sekä energiajuomia kuluu ja parempi olisikin jaksaa vain niiden voimalla. Prosessikuvausten laatiminen ja muu kokonaisarkkitehtuuri imee kyllä pääkopan ja koko kropan energiavarastot tyhjiksi, mutta tietokonemaailmassakin pitäisi kyllä jaksaa ihan normaaleilla keinoilla.


Jokainen on varmaan kuullut tarinan Viagran historiasta. Alun perin kehittivät sen sydänlääkkeeksi vai oliko jotain verisuoniin liittyvää, en nyt muista. Pointtihan oli se, että kun koehenkilöille annettiin testattavaksi tuota lääkettä ja koeajan jälkeen huomattiin, että se ei vaikuttanut toivotulla tavalla siihen, mihin oli suunniteltu. Lääkefirma pyysi koehenkilöitä palauttamaan loput lääkkeet, koe oli päättynyt eikä niitä enää tarvi syödä. Kas kummaa, kukaan ei halunnut palauttaa lääkkeitä: koira söi loput, heitin roskiin, hukkasin…
 
Alkoivat kyselemään, että miksi näin. Ei ole ennen törmätty moiseen. Selvisi sitten, että olivat koehenkilöt huomanneet vähän erilaisia vaikutuksia, joista ilmeisesti tykkäsivät. Ja loppu onkin sitten kaikkien tuntemaa tarinaa. Lääkehän ei niinkään vaikuttanut testosteronin tuotantoon vaan teho oli enemmän veren virtaukseen perustuvaa. Ja kun veri oikeassa paikassa niin vaikutus on sama kuin testosteronilla.
 
En tiedä miten jatkossa, löytyykö vastaavia. Yksi ehdokas voisi olla peräpukama-voide. Kuulin tuossa, että se auttaa kuulemma poistamaan pussit silmien alta. Siinä voisi olla huomattavasti suurempi markkinarako kuin alkuperäisellä tarkoituksella.
Mutta kaikkein eniten minua kyllä kiinnostaa se asia, että miten tämä vaikutus on keksitty.
-Laitoin tuossa ensin voidetta ohjeen mukaan ja aloin sitten hieroa silmiäni …
 
Samoin ovat monet keksineet mitä ihmeellisimpiä käyttötarkoituksia sairaanhoidossa ja muussa vastaavassa käytetyille laitteille  ja apuväline -tavaroille. Tällaisia monikäyttöisiä apuvälineitä ovat esimerkiksi pyörätuoli ja rollaattori. Tiedän remonttimiehiä, joilla on isoäidin vanha rollaattori työkalujen säilytystelineenä. Koreihin saa kätevästä työkalut ja pyörillä liikkuvaa värkkiä on helppo siirrellä sopivaan paikkaan. Jotkut taas istuvat pyörätuolissa vielä silloinkin kun eivät sitä enää tarvi sairauden tai loukkaantumisen takia. Siinä kuulemma vaan on kiva istua ja helppo siirtyä telkun äärestä jääkaapille, ei tarvi rasittaa jalkoja. Saa nähdä mitä muuta vielä keksivät. 
 
Sitä on moni odottanut että keksisivät lääkkeen, jolla voisi korjata asbestin aiheuttamat vauriot ihmisen keuhkoissa. Sillä on moni itsensä tuhonnut kun on vanhojen talojen rakenteita purkanut monia vuosia ja kiskonut keuhkonsa täyteen tuota erittäin ikävää pölyä. Asbestiahan ei millään tavalla havaitse ilmasta, eikä sitä pysty poiskaan imuroimaan, koska se on niin hienoa pölyä että tulee imurista suodattimen läpi takaisin huoneilmaan.



 
 

     
           
           
           
           
 
Copyright © 2009-2016 Yhteystiedot: Tae Lec, 2013, Hki | taelec2013@taelec2013.com